Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

 

KH 27.03.2023 § 75 

 Tilinpäätössäännökset

 

 Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä so­veltuvin osin kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä. Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annet­tava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkas­tettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsitel­täväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

 Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kun­nanjohtaja tai pormestari.

 

 Tilinpäätöskokonaisuus

 

 Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisä­tiedot ilmoitetaan liitetiedoissa.

 

 Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

 Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kunta­konsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sel­laisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tu­loslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopää­töksistä.

 

 Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuk­sessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumises­ta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydes­tä talouden tasapainottamiseksi.

 

 Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikau­den tuloksen käsittelystä.

 

 Tilinpäätökseen kuuluvat myös tarkastuskertomus, tarkastuslauta­kunnan arviointikertomus ja henkilöstöraportti, jotka esitetään erillisi­nä asiakirjoina.

 

 Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodos­taa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä kon­sernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

 Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslas­kelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätök­seen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa anne­taan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

 Työ- ja elinkeinoministeriön kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut 13.10.2020 yleisohjeen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta. Lisäksi kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut konsernitilinpäätöstä koskevan yleisohjeen 31.5.2021.

 

 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

 

 Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuk­sessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpide­ohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi (Kuntalaki 115 §).

 

 Vuoden 2022 tilinpäätös huomioiden kumulatiivinen ylijäämä on 3.006.226,68 euroa eli 166 euroa/asukasta kohden.

 

 Tilikauden tulos

 

 Toimintatuotot olivat vuoden 2022 tilinpäätöksessä 20,6 milj. euroa, ja ne vähenivät 0,3 milj. euroa (-1,6 %) vuodesta 2021. Toimintatuotoista myyntituotot kasvoivat 0,3 milj. euroa (11,2 %), maksutuotot vähenivät 0,1 milj. euroa (-1,2 %), tuet ja avustukset vähenivät 0,6 milj. euroa (-9,9 %) ja muut toimintatuotot kasvoivat 0,03 milj. euroa (0,7 %).

 

 Tilivuoden 2022 toimintakulut olivat 152,4 milj. euroa ja ne kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 10,2 milj. euroa (7,2 %). Toimintakuluista palveluiden ostot kasvoivat 5,6 milj. euroa (9,4 %), avustukset kasvoivat 0,1 milj. euroa (2,8 %) ja muut toimintakulut lisääntyivät 0,5 milj. euroa (12,3 %). Henkilöstökulut kasvoivat puolestaan noin 2,3 milj. euroa (3,6 %) ja aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin käytettiin 1,7 milj. euroa edellisvuotta enemmän (17,8 %).

 

 Tilivuoden 2022 toimintakate oli 131,9 milj. euroa (2021: 121,3 milj. eu­roa), joten se heikkeni 10,6 milj. euroa edellisestä vuodesta.

 

 Kaupungin verotulot laskivat noin 1,8 milj. euroa (-2,2 %). Kunnallisveron kertymä oli 0,4 milj. euroa (0,6 %) edellisvuotta suurempi.  Yhteisöveron kertymä laski 2,2 milj. euroa (-18,7 %) ja kiinteistöveron kertymä oli 0,1 milj. euroa (1,3 %) edellisvuotta parempi.

 

 Valtionosuudet kasvoivat noin 2,4 milj. euroa (4,8 %) edellisvuodesta.

 

 Kaupungin vuosikate oli 0,2 milj. euroa ja se heikkeni edelliseen vuoteen verrattuna 10,8 milj. euroa (- 98,0 %). Vuosikate oli 3 prosenttia poistoista, kun luku edellisenä vuonna oli 123 %, joten vuonna 2022 kaupungin tulorahoitus ei ollut riittänyt investointeihin toteuttamiseen.

 

 Suunnitelman mukaiset poistot olivat noin 8,2 milj. euroa ja ne olivat 0,2 milj. euroa (2,3 %) edellisvuotta suuremmat. Lisäpoistoja ei tehty vuonna 2022. Vuonna 2021 lisäpoistoja tehtiin 0,9 milj. euroa.

 

 Tilikauden alijäämä oli 8,0 milj. euroa, ja se oli alkuperäistä talousarviota noin 8,1 milj. euroa heikompi ja vuodesta 2021 tulos heikkeni 10,1 milj. euroa.

 

 Tase

 Kaupungin taseen loppusumma oli 180,1 milj. euroa ja se väheni 2,4 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna.

  

 Kaupungin lainakanta vuoden 2022 tilinpäätöksessä oli 73,3 milj. eu­roa. Lainakanta kasvoi noin 2,1 milj. euroa edelliseen vuoteen ver­rattuna. Lainaa asukasta kohden on 4 044 (2021: 3 890) euroa. 

 

 Suhteellisen velkaantumisen tunnusluku 31.12.2022 oli 62,52 % ja vuonna 2021 suhdeluku oli 58,16 %, joten se heikkeni.

 

 Kaupungin kertynyt ylijäämä oli 3,0 miljoonaa euroa (2021: ylijäämä 11,0 milj. euroa) ja asukasta kohden laskettuna kertynyt ylijäämä oli 166 euroa/asukas (2021: ylijäämä 601 euroa/asukas).

 

 Rahoitus

 

 Investointien määrä vuonna 2022 oli 12,9 milj. euroa eli 3,6 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2021. Kokonaisinvestoinneissa on mukana 4,9 milj. euron siirto pääomalainoista tytäryhteisöosuuksiin. Rahoitusosuuksia inves­tointeihin saatiin noin 0,4 milj. euroa ja käyttöomaisuuden myyntitulo­ja kertyi noin 0,1 milj. euroa.

 

 Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin 2,9 milj. euroa ja uutta pitkäaikaista lainaa ei otettu. Lyhytaikaisten lainojen määrä kasvoi 5,0 milj. euroa.

 

 Varsinaisen toiminnan ja investointien rahavirta oli -8,9 milj. euroa ja rahoitustoiminnan rahavirta oli 8,3 milj. euroa. Kaupungin rahavarat vähenivät täten 0,6 milj. euroa. Vuoden lopussa rahavarat olivat noin 2,3 milj. euroa.

 

 Konserni

 

 Konsernin vuosikate oli 8,7 milj. euroa (479 euroa/asukas), kun se vuonna 2021 oli 15,2 milj. euroa (831 euroa/asukas).

 

 Konsernin tilikauden alijäämä oli 7,5 miljoonaa euroa (2021: 0,6 milj. euroa alijäämää).

 

 Konsernin lainakanta vuonna 2022 oli 187,0 milj. euroa (10 316 eu­roa/asukas) ja vuonna 2021 lainakanta oli 191,6 milj. euroa (10 460 euroa/asukas).

 

 Taseen loppusumma vuonna 2022 oli 334,0 milj. euroa, kun loppu­summa vuonna 2021 oli 344,6 milj. euroa. Taseessa on ylijäämää asukasta kohden vuoden 2022 jälkeen 679 euroa (2021 ylijäämää 1 237 euroa/asukas).

 

 Tuloksen käsittely

 

 Toimintakertomuksessa esitetään, että vuoden 2022 tilinpäätöksen alijäämä 8.005.814,47 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille, jonka jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 3.006.226,68 euroa.

 

 Johdon vahvistusilmoitus

 

 Kansainvälisen ISA-standardin (210/580) mukaan johdon tulee an­taa lausunto tilintarkastajalle siitä, onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti; onko tilinpäätös laadittu tilin­päätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukai­sesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnas­ta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuis­ta; ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oi­keita; sekä onko kunnan sisäinen valvonta järjestetty asianmukai­sesti.

 

 Johdon vahvistusilmoitus on valmisteltu kaupunginhallituksen pu­heenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoitettavaksi. Vahvistusil­moitus toimitetaan tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle.

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 020 632 2072

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)     allekirjoittaa Äänekosken kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi;

 

2)     saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi;

 

3)     esittää valtuustolle, että tilikauden 2022 alijäämä 8.005.814,47 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille, jonka jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 3.006.226,68 euroa.

 

4)     valtuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoittamaan vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle ja talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

TARKLTK 23.05.2023 § 36 

 

 Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenille ja asianomaisen toimielimen tehtä-väalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

 Jos tilintarkastaja havaitsee, että kaupungin hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä, eikä virhe tai aiheu-tunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selvitys sekä kaupunginhallituksen lausunto. Kaupunginvaltuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen kaupunginvaltuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille

 

 Tilintarkastaja on saanut päätökseen vuoden 2022 hallinnon ja tilinpäätöksen tarkastamisen. Tilintarkastuskertomus jaetaan jäsenille kokouksessa. Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksessa tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta. Tilintarkastuskertomus ei sisällä kuntalain 125 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joten siitä ei ole tarpeen hankkia asianomaisilta tilivelvollisilta selityksiä tai lausuntoa.

 

Puheenjohtajan päätösehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta:

 

1)     päättää esittää tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi; ja
 

2)     päättää esittää valtuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

Päätös Tarkastuslautakunta:

 

1)     päätti esittää tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi; ja
 

2)     päätti merkitä tiedoksi kaupunginhallitukselle osoitetun tilintarkastuspöytäkirjan.
 

3)     päätti esittää valtuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksy-tään ja tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

- - - - -

 

 

KVALT 12.06.2023 § 41  

222/02.02.02/2023  

 

 

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus

 

 Valtuusto:

 

1)          merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen; ja
 

2)          hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen ja myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus

 

 Valtuusto:

 

3)          päättää, että tilikauden 2022 alijäämä 8.005.814,47 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille, jonka jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 3.006.226,68 euroa.

 

Päätös Valtuusto:

 

1)     merkitsi tiedoksi tilintarkastuskertomuksen;
 

2)          hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen ja myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2022; ja

 

3)          päätti, että tilikauden 2022 alijäämä 8.005.814,47 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille, jonka jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 3.006.226,68 euroa.

 

- - - - -

Ryhmäpuheenvuoroja pidettiin seuraavasti:

1)     Äänekosken Sosialidemokraattien valtuustoryhmä / Seppo Ruotsalainen

2)     Keskustan valtuustoryhmä Äänekoski / Harri Piilonen

3)     Vasemmistoliiton Äänekosken valtuustoryhmä / Matti Virtanen

4)     Äänekosken Perussuomalaisten valtuustoryhmä / Marke Tuominen

5)     Äänekosken maltilliset -valtuustoryhmä / Marja Kolari

6)     Kokoomuksen valtuustoryhmä / Tommi Lunttila

7)     Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä / Piia Flink-Liimatainen

8)     Vihreä valtuustoryhmä / Kimmo Tuikka

- - - - -

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa