Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

EU-rahoitteisten hankkeiden välirahoitus

 

KH 22.05.2023 § 122 

 

 Uudella rahoituskaudella vuosina 2023-2027 Keski-Suomen osuus EU:n maaseuturahoituksesta Suomessa on yli 75 miljoonaa euroa. Rahoitus on tarkoitettu maaseudun, yritysten ja yhteisöjen kehittämisen ja kasvun tueksi maakunnassa. Rahoituksen haku avautuu kevät-kesän 2023 aikana. Keski-Suomen ELY-keskuksen osuus summasta on noin 60 miljoonaa euroa. Rahoituksesta puolet kohdennetaan maatalouden yritystoiminnan aloittamiseen ja investointeihin, ja puolet maaseutualueiden muihin yritysinvestointeihin ja yhteisöjen kehittämishankkeisiin. Rahoituksen kohdentaminen perustuu Keski-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelmaan, jossa keskeiset painopisteet ovat biotalous ja vetovoimainen maaseutu.

 

 Keski-Suomen ELY-keskuksen lisäksi rahoittajina toimivat neljä Keski-Suomen Leader-ryhmää: JyväsRiihi, Maaseutukehitys, Vesuri-ryhmä ja Viisari. Keski-Suomen Leader-ryhmille on tulossa yhteensä 15,6 miljoonaa euroa maaseudun paikalliseen kehittämiseen. Maaseuturahoitusta voi hakea yleishyödylliseen kehittämis- tai investointihankkeeseen sekä yrityksen kehittämiseen. Rahoitettavien hankkeiden tulee vastata Leader-ryhmän tai ELY-keskuksen kehittämisstrategioiden tavoitteita.

 

 Maaseudun kehittämisen hankerahoitusta hakevat pääsääntöisesti yleishyödylliset yhteisöt. Tämä EU-rahoitteinen tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten perusteella kuitteja vastaan. Yhteisöjen taloudelliset voimavarat ovat lähes poikkeuksetta niukat, jolloin hankkeille aiheutuu ns. välirahoitusongelma. Mikäli yhteisö ei saa järjestettyä hankkeen toteuttamiseksi välirahoitusta, rahoituspäätöksen saanut hanke saattaa jäädä toteutumatta. Jos taas hankkeet jäävät puuttuvan välirahoituksen syystä toteutumatta, alueelle tarkoitettuja kehittämisrahoja ei voida kotiuttaa. Yhteisöt voivat myös hankkia markkinaehtoisen lainan välirahoituksen turvaamiseksi, mutta lainan saaminen edellyttää riittäviä vakuuksia ja lainan kustannukset saattavat nousta niin korkeaksi, että yhteisö ei pysty niistä suoriutumaan. Väliaikaisen rahoituksen kulut eivät ole hyväksyttäviä hankekuluja.

 

 Päättyneellä rahoituskaudella 2014-2020(+siirtymäkausi 2021-2022) Äänekosken kaupungin alueelle myönnettiin Leader VIISARI ry:n kautta 21 kehittämishankkeessa yhteensä 823 974 euroa julkista rahoitusta. Kaupunginvaltuuston myöntämä välirahoituslimiitti yleishyödyllisten yhteisöjen hankkeisiin oli 120 000 euroa. Yleishyödylliset yhteisöt hakivat kaupungilta korotonta välirahoitusta päättyneellä rahoituskaudella kahdeksaan eri kehityshakkeeseen yhteensä 222 359 euroa. Kehityshankkeiden välirahoitukset jaksottuivat niin, että valtuuston myöntämällä rahoituslimiitillä pystyttiin rahoittamaan kaikki haetut kehityshankkeet. Välirahoituksena käytetyn korottaman lainan osuus oli enintään 50 % rahoittajan hyväksymästä julkisen rahoituksen osuudesta.  

 

 Uudella rahoituskaudella Äänekosken keskustaajama tulee kuulumaan Leader Viisarin rahoituksen piiriin, mikä mahdollistaa keskustan alueen yhteisöjen kehittämisen Leader Viisarin hankerahoituksen avulla. Näin ollen on todennäköistä, että tarve välirahoituslimiitille tulee olemaan suurempi kuin päättyneellä rahoituskaudella.

 

 

Valmistelijat Talousjohtaja Tapani Hämäläinen puh.0400 115256 ja kehityspäällikkö Tanja Sulin puh. 050 440 0813             

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se

2)     valtuuttaa talousjohtajan tekemään hankekohtaiset välirahoituspäätökset kohdassa1. mainittujen limiittiehtojen mukaisesti.

Päätös Hyväksyttiin.

 

- - - - -

 

KVALT 12.06.2023 § 46  

278/02.04.03/2023  

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus

 

 Valtuusto: 

 

1)     myöntää 200.000 euron luottolimiitin korottomien antolainojen myöntämiseksi yhteisöjen kehittämishankkeiden välirahoituksen turvaamiseksi EU:n maaseuturahoituksen ohjelmakaudelle 2023-2027 ja mahdolliselle siirtymäkaudelle. Välirahoitusta myönnetään 50 % rahoittajan hyväksymän julkisen rahoituksen osuudesta, mutta enintään 50.000 euroa hanketta kohden.
 

2)     valtuuttaa talousjohtajan tekemään hankekohtaiset välirahoituspäätökset kohdassa 1. mainittujen limiittiehtojen mukaisesti.

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa