RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 168
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vanhusneuvoston asettaminen
KH 19.06.2023 § 168
Kuntalain (410/2015) 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Äänekosken kaupungin hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.
Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että se päättäisi asettaa vanhusneuvoston kaupunginhallituksen toimikautta vastaavaksi ajaksi eli 31.5.2025 saakka.
Vanhusneuvoston jäsenten ja varajäsenten valinta olisi hyvä suorit-taa vasta 21.8.2023 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa, jotta ikääntynyttä väestöä edustavilla järjestöillä olisi aikaa nimetä ehdokkaita neuvostoon. Ennen jäsenten valintaa kaupunginhallitus voi tällöin päättää myös vanhusneuvoston jäsenmäärästä ottaen huomioon nimettyjen ehdokkaiden määrän.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:n (657/2021) 1 momentin mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Koska vanhusneuvoston jäsenet eivät ole kuntalaissa tarkoitettuja kunnan luottamushenkilöitä, tasa-arvolain säännökset eivät tule suoraan sovellettavaksi. Tästä huolimatta vanhusneuvostoon on syytä pyrkiä valitsemaan tasapuolisesti naisia ja miehiä.
Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1) asettaa vanhusneuvoston toimikaudeksi 20.6.2023-31.5.2025;
2) päättää valita vanhusneuvoston jäsenet ja varajäsenet 21.8.2023 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa; ja
3) päättää pyytää ikääntynyttä väestöä edustavia järjestöjä nimeämään ehdokkaita vanhusneuvoston jäseniksi ja varajäseniksi. Ehdokkaiden kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan tulee olla Äänekoski. Ehdokkaiksi pyydetään nimeämään sekä naisia että miehiä. Ehdotukset tulee toimittaa Äänekosken kaupungille sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@aanekoski.fi viimeistään 14.8.2023.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |