RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtionavustuspäätös: Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa 2023-2025
OPEKAS 24.08.2023 § 49
Äänekosken kaupunki on hakenut valtion erityisavustusta Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa vuosille 2023-2025 95 850 €. Hakemuksessa esitetyt kustannukset ovat yhteensä 106 500 euroa.
Opetushallitus on myöntänyt valtion erityisavustusta 87 930 euroa. Hankkeelle hyväksytyt kokonaismenot ovat yhteensä 97 700 euroa. Äänekosken kaupungin omarahoitusosuus hankkeessa on 9 700 euroa, mikä kohdistuu vuoden 2024 talousarvioon. Hankkeen käyttösuunnitelmassa on esitetty hankkeen mahdolliset tulot, omarahoitus ja muu rahoitus. Valtionavustusprosentti on 90 %.
Valtionavustusta saa käyttää hankkeen toteuttamisesta aiheutuviin menoihin hyväksytyn hankesuunnitelman, avustuspäätöksen sekä avustuspäätöksessä olevankäyttösuunnitelman ja siinä kuvatun budjetin mukaisesti.
Laitehankintoihin voi käyttää enintään 25 % kokonaiskustannuksista.
Avustusta voi käyttää vähäisissä määrin henkilöstön täydennyskoulutukseen silloin, kun se on hankkeen toteutuksen kannalta perusteltua.
Valtionavustusta ei saa käyttää ulkomaanmatkoihin.
Matkustuskustannukset hyväksytään valtion matkustusohjesäännön mukaisesti.
Myönnettyyn avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).
Valmistelija Opetuksen ja kasvatuksen palvelukoordinaattori Satu Tarvainen, puh. 040 775 4981
Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, puh. 040 509 3657
Päätösehdotus Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää seuraavasti:
- Merkitsee Opetushallituksen päätöksen tiedoksi.
- Päättää, ettei se hae oikaisua annettuun päätökseen.
- Päättää, että opetuksen ja kasvatuksen toimiala varaa hankkeen toteuttamiseen tarvittavat varat vuoden 2024 talousarvioon.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |