RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 386
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupungin edustaja Keitele-Museo Oy:n yhtiökokoukseen ja toimintaohjeet edustajalle
KH 09.10.2023 § 386
Äänekosken kaupungin hallintosäännön 20 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää kaupungin puhe- ja äänivallan käyttämisestä yhtiökokouksissa, osakkeenomistajien kokouksissa ja osuuskuntakokouksissa, valitsee kaupungin edustajat näihin ja antaa kaupungin edustajille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.
Keitele-Museo Oy:n (kaupungin omistusosuus 87 %) varsinainen yhtiökokous pidetään 13.10.2023. Kokouksessa käsitellään muun muassa yhtiön tilinpäätös vuodelta 2022. Kokouskutsu liitteineen on oheismateriaalina.
Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että 13.10.2023 pidetään Keitele-Museo Oy:n varsinainen yhtiökokous, valitsee kaupungin edustajan kokoukseen ja mahdolliseen jatkokokoukseen ja päättää edustajalle annettavista toimintaohjeista.
- - - - -
Esityslistan valmistumisen jälkeen Keitele-Museo Oy:n toimitusjohtaja on ilmoittanut, että varsinainen yhtiökokous pidetäänkin vasta 20.10.2023.
- - - - -
Kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus
Kaupunginhallitus toteaa, että 20.10.2023 pidetään Keitele-Museo Oy:n varsinainen yhtiökokous, valitsee kaupungin edustajan kokoukseen ja mahdolliseen jatkokokoukseen ja päättää edustajalle annettavista toimintaohjeista.
Päätös Hyväksyttiin kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus. Kaupungin edustajaksi Keitele Museo Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 20.10.2023 ja mahdolliseen jatkokokoukseen valittiin kaupunginjohtaja Matti Tuononen.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |