RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 388
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keski-Suomen liiton talousarvio 2024 ja talous- ja toimintasuunnitelma 2024-2026 / Lausunnon antaminen
KH 09.10.2023 § 388
Keski-Suomen liiton talousarvio 2024 ja talous- ja toimintasuunnitelma 2024-2026 on valmistumassa. Keski-Suomen liiton talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2026 valmistelu käynnistettiin tänä vuonna aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa, jotta suunnittelu tapahtuisi samassa rytmissä jäsenkuntien taloussuunnittelun kanssa. Toiminnan suunnittelu mittareineen jatkuu liitossa syyskuun ajan ja lopullinen talousarvio ja toimintasuunnitelma tulevat maakuntahallituksen käsittelyyn lokakuussa.
Keski-Suomen liiton perussopimuksen mukaan liiton jäsenkunnille on varattava tilaisuus esitysten tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi alustava talousarvio ja -suunnitelma tulee lähettää kunnille 15.11. mennessä ja hyväksytty talousarvio ja -suunnitelma vuoden loppuun mennessä. (Perussopimus, 24 §)
Keski-Suomen liitto pyytää kunnilta näkemyksiä liiton taloudesta sekä toiminnan sisällöstä, tavoitteista ja painopisteistä tuleville vuosille.
Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen p. 0400 115256
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Äänekosken kaupungilla ei ole huomauttamista Keski-Suomen liiton vuoden 2024 talousarvioon sekä toimintasuunnitelmaan vuosille 2024 - 2026.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |