RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 422
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Liputussuunnitelma - Ehdotus 2023-10-31 |
Liputussuunnitelman muuttaminen
KH 22.08.2022 § 223
Kaupunginhallitus hyväksyi 4.7.2022 (204 §) tekemällään päätöksellä Äänekosken kaupungin liputussuunnitelman. Liputussuunnitelma ei sisällä mitään mainintoja mahdollisesta liputtamisesta vieraiden valtioiden lipuilla esimerkiksi ulkomaisia vieraita käsittävien vierailuiden tai muiden tapahtumien aikana. Kaupungin kansainvälinen toiminta on täysin olematonta, sillä kaupungilla ei ole vuoden 2007 kuntaliitoksen jälkeen ollut enää ystävyyskuntia ulkomailla. Myöskään muuta säännöllistä yhteistoimintaa ulkomaisten kaupunkien, kuntien tai muiden toimijoiden kanssa ei ole.
Kaupungille saapui 18.8.2022 vapaamuotoinen ehdotus tai tiedustelu siitä, voisiko kaupungintalolla liputtaa Ukrainan lipulla maan itsenäisyyspäivänä 24.8.2022. Yhteyttä ottanut paikkakuntalainen kantasuomalainen henkilö on kuluvan vuoden mittaan osallistunut aktiivisesti vapaaehtoistyöhön Äänekoskelle saapuneiden ukrainalaisten pakolaisten parissa, ja hänen mielestään tällainen liputus olisi hieno solidaarisuuden ja arvostuksen ele uusille asukkaillemme.
Pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022 joillakin suomalaisilla paikkakunnilla, kuten Helsingissä, aloitettiin pitkäaikainen tai jatkuva liputtaminen Ukrainan lipulla solidaarisuuden osoituksena sodan uhriksi joutunutta maata ja kansaa kohtaan. Myös eräät suuret järjestöt ovat käyttäneet Ukrainan lippua vastaavalla tavalla. Äänekosken kaupunki ei ole Venäjän hyökkäyksen jälkeen liputtanut Ukrainan lipulla, mutta kevättalvella myös Äänekoskella toteutettiin lyhyen aikaa Ukrainan lipun värejä mukailevaa siltavalaistusta.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättäisi Ukrainan lipulla liputtamisesta Äänekosken kaupungintalolla Ukrainan itsenäisyyspäivänä 24.8.2022. Kyseessä olisi kertaluonteinen solidaarisuuden- ja huomionosoitus paikkakunnalla oleville, Ukrainasta sotaa ja sen tuhoja paenneille ihmisille ja muillekin ukrainalaisille. Hyväksyttyä, toistaiseksi voimassa olevaa liputussuunnitelmaa ei esitetä tässä yhteydessä muutettavaksi.
Ukrainan itsenäisyyspäivää vietetään vuosittain elokuun 24. päivänä sen johdosta, että Ukrainan parlamentti julisti 24.8.1991 maan itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Suomi tunnusti Ukrainan itsenäisyyden 30.12.1991.
Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921
Esittelijä Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Äänekosken kaupunki liputtaa kaupungintalon lippusaloissa Ukrainan lipulla Ukrainan itsenäisyyspäivänä 24.8.2022.
Kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että Äänekosken kaupunki liputtaa kaupungintalon lippusaloissa Ukrainan lipulla Ukrainan itsenäisyyspäivänä 24.8.2022.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että liputussuunnitelmaan lisätään liputtaminen vuosittain Yrittäjän päivänä 5.9. sekä Suomen lipulla että Äänekosken Yrittäjät ry:n lipulla.
Päätös Hyväksyttiin kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus.
- - - - -
KH 06.11.2023 § 422
Kaupunginhallitus hyväksyi Äänekosken kaupungin liputussuunnitelman 4.7.2022 (204 §) tekemällään päätöksellä ja muutti liputussuunnitelmaa 22.8.2022 (223 §) tekemällään päätöksellä.
Edelleen 23.10.2023 (394 §) kaupunginhallitus päätti, että kaupunki järjestää suruliputuksen presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisten johdosta hautajaispäivänä noudattaen soveltuvin osin sisäministeriön määräystä ja toivetta asiasta. Asiasta oli päätettävä erikseen, koska liputussuunnitelmassa ei ole käsitelty liputusjärjestelyitä kansallisten merkkihenkilöiden menehdyttyä. Samassa yhteydessä hallintojohtajaa pyydettiin valmistelemaan liputussuunnitelman muuttaminen niin, että jatkossa merkkihenkilöiden kuolemantapauksissa ei enää tarvittaisi erillisiä päätöksiä liputtamisesta.
Ehdotus liputussuunnitelman muutokseksi on liitteenä. Valmisteltu muutos on korostettu siten, että lisäys esitetään punaisella ja alleviivatulla tekstillä ja poisto punaisella ja yliviivatulla tekstillä.
Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1) hyväksyy liputussuunnitelman muuttamisen liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti; ja
2) päättää, että edellä kohdassa 1 hyväksytyt muutokset ovat voimassa 11.11.2023 lukien toistaiseksi.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |