Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 456

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Maankäyttöpalvelujen palveluhinnasto 2024

 

KH 04.12.2023 § 456  

696/02.04.00.00.00/2023  

 Nykyisin voimassa olevat Äänekosken kaupungin maankäyttöpalveluiden toiminnoista perittävät maksut on hyväksytty kaupunginhallituksessa 13.12.2021 § 397. Maksut esitetään korotettavaksi ja tarkistettavaksi siten, että ne paremmin vastaavat yleisen hintatason kohoamisesta aiheutuvia kustannuksia. Yleisenä linjauksena palveluhinnaston päivittämisessä on pidetty noin 10 % korotuksia voimassa oleviin hintoihin.

 

 Uutena maksukategoriana osayleiskaavoitukseen on lisätty tuulivoimaosayleiskaavojen valmisteluun liittyvät veloitukset. Tuulivoimaosayleiskaavan käsittelymaksuksi palveluhinnastossa on asetettu 2000 € sekä kaavan ohjauksesta ja valmistelusta esitetään aiheutuneet kustannukset laskutettavaksi aikaveloitusperusteisesti. Kuulutuksista aiheutuneet kustannukset esitetään veloitettavaksi toimijalta toteutuneen mukaisina.

 

 Kiinteistönmuodostukseen liittyvien tehtävien kustannustaso on tarkistettu vastaamaan suuressa määrin maanmittauslaitoksen tasoa.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, puh. 040 717 7479

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)

hyväksyy maankäyttöpalvelujen tarkistetut maksut liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti; ja

 

2)

päättää, että edellä kohdassa 1 hyväksytyt maksut ovat voimassa 1.1.2024 lukien toistaiseksi ja mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa