RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oppilaskuljetusoppaan päivitys
OPEKAS 14.12.2023 § 71
Opetuslautakunta on hyväksynyt ensimmäisen Äänekosken kaupungin koulukuljetusoppaan vuonna 2011. Opasta on täydennetty vuosittain tarpeen mukaan. Oppaassa on määritelty oppilaskuljetusten järjestämisen keskeiset periaatteet kuten kuljetusetuuden matkarajat, tiestön vaarallisuus ja kultakin ikäluokalta vaadittava itsekuljettavan matkan pituus. Viimeisin päivitys on vuodelta 2020.
Tässä päivityksessä keskeisimmät muutokset ovat seuraavat:
- Hirvaskankaan risteysalueen vaarallisuuden määritys.
- Konginkankaantien vaarallisuuden poistaminen.
- Honkolan risteysalueen vaarallisuuden määrittäminen Rannankylän tieltä lähestyttäessä.
- Oppilaskuljetusten hakemiseen liittyviä muutoksia.
- Saattokorvauksen suuruuden määrittäminen.
Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, puh. 040 509 3657
Kuljetussuunnittelija Tommi Maanselkä, puh. 040 835 4720
Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, puh. 040 509 3657
Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy päivitetyn oppilaskuljetusoppaan.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Merkittiin, että kuljetussuunnittelija Tommi Maanselkä oli läsnä asiantuntijan roolissa tämän asian esittelyn ajan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |