Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asemakaavan muutos Viiskulmasta Äänekosken sillalle / Vireilletulo

 

KH 15.01.2024 § 10  

12/10.02.03/2024  

 Keski-Suomen ELY-keskus on aloittanut Äänekosken sillan suunnittelun, jossa uusi silta on tavoitteena toteuttaa nykyisen sillan eteläpuolelle. Sillan sijoittuminen uuteen paikkaan aiheuttaa muutoksia Äänekoskentien linjaukseen niin sillan länsi- kuin itäpuolella. Vaikutusta kohdistuu myös korttelin 308 pohjoisosaan Äänekoskentien uudesta linjauksesta johtuen. Koska tiesuunnitelmaa ei voida hyväksyä vastoin asemakaavaa, on Äänekosken kaupungin laadittava asemakaavan muutos mahdollistamaan uuden tiesuunnitelman toteutuminen. Vesistön itäpuolelle sijoittuva Äänekoskentien linjauksen muutos huomioidaan vireillä olevan Hiskinmäen asemakaavan yhteydessä. Kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi viimeisteltävään Hiskinmäen asemakaavaan huomioidaan Äänekoskentien uusi linjaus.

 

 Suunnittelualue sijaitsee Äänekosken ydinkeskustassa ja on kooltaan 3,17 ha. Viiskulman kiertoliittymästä Äänekosken sillan länsipuolelle ulottuvaan suunnittelualueeseen kuuluu myös kortteli 308 kokonaisuudessaan, vaikka tielinjauksen vaikutuksia kohdistuu ainoastaan korttelin pohjoispuolelle. Korttelin 308 pinta-ala jonkin verran pienenee. Tiesuunnitelmassa ratkaistaan kortteliin 308 tulevan ajoneuvoliittymän sijainti.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, puh. 040 717 7479

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää asemakaavan muutoksen Viiskulmasta Äänekosken sillalle ja saattaa vireille asettamalla hanketta kuvaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville MRL 63 § mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa