Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuustoaloite asumismahdollisuuksien kehittämisestä / Kiiskinen Kari ym.

 

KVALT 25.09.2023    

 Kari Kiiskinen jätti hänen ja 20 muun valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen asumismahdollisuuksien kehittämisestä.

 

Päätös Merkittiin valtuustoaloite tiedoksi ja lähetettiin se edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

  - - - - -

 

KH 27.11.2023 § 443 

 Valtuutettu Kari Kiiskisen ym. 25.9.2023 jättämä valtuustoaloite on liitteenä.

 

Äänekosken kaupungin hallintosäännön 119 §:n (Valtuutettujen aloitteet) 3 momentissa on määrätty, että aloitteet, jotka merkitsevät uuden määrärahan ottamista talousarvioon tai määrärahan korottamista, on valmisteltava seuraavan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä, jos ne on jätetty maaliskuun loppuun mennessä. Myöhemmin jätetyt tällaiset aloitteet valmistellaan sitä seuraavan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä.

 

Puheena oleva valtuustoaloite sisältää kolme esitystä, joista ensimmäinen koskee kevyen liikenteen väylän rakentamista, toinen asuintonttien kaavoittamista ja kolmas vapaa-ajan palveluiden kehittämistä. Näistä ensimmäistä ja kolmatta voidaan pitää perimmältään talousarviossa ratkaistavina kysymyksinä.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi ja päättää pyytää aloitteesta lausuntoja toisaalta tekniseltä johtajalta ja kaavoituspäälliköltä (yhteinen lausunto) ja toisaalta kulttuuri- ja liikuntajohtajalta. Lausunnot on toimitettava kaupunginhallitukselle viimeistään 1.3.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

KH 19.02.2024 § 44  

604/10.04.00/2023  

 Teknisen johtajan ja kaavoituspäällikön yhteinen lausunto ja vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan lausunto ovat liitteinä.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)                      antaa valtuustolle tiedoksi valtuutettu Kari Kiiskisen ym. 25.9.2023 jättämän valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet; ja

 

2)                      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto toteaa sanotun valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus

 

 Kaupunginhallitus:

 

1)                      ehdottaa Keski-Suomen ELY-keskukselle, että se suunnittelee ja rakentaa kevyen liikenteen väylän valtatielle 69 välille Sirkkaharju-Kaura-ahon risteys;

 

2)                      antaa valtuustolle tiedoksi valtuutettu Kari Kiiskisen ym. 25.9.2023 jättämän valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet; ja

 

3)                      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto toteaa sanotun valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa