Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Päätös opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2023

 

KH 06.02.2023 § 16 

 Valtiovarainministeriö on vahvistanut 29.12.2022 päivätyllä päätöksellään vuonna 2023 maksettavan pe­rus­pal­ve­lui­den valtionosuuden, verotulotasauksen, ve­ro­tu­lo­me­ne­tys­ten korvauksen sekä perusopetuksen kotikuntakorvauksen.

 

 Peruspalvelujen valtionosuuden määräksi on vahvistettu 10,85 mil­joo­naa euroa, verotulotasaukseksi 2,64 miljoonaa euroa sekä veroperustemuuoksista johtuvien veromenetysten korvaukseksi 3,0 miljoonaa euroa.

 

 Valtionosuuden tilityksessä kuitataan lisäksi kuntien väliset pe­rus­ope­tuk­sen kotikuntakorvaukset, joiden määräksi Äänekosken kau­pun­gin osalta on vahvistettu nettomääräisesti -130 663 euroa.

 

 Yhdistettyyn maksatukseen sisältyvät valtiovarainministeriön myön­­mä kunnan peruspalvelujen valtionosuus, veroperustemuutoksista johtuva veromenetysten kor­vauk­set ja kotikuntakorvaukset sekä opetus- ja kulttuuriministeriön myön­­mä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa se­kä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus, jon­ka määräksi Äänekosken kaupungin osalta on vahvistettu -0,88 milj. euroa. Näin ollen vuoden 2023 maksatuksen yhteismäärä on 15,5 milj. euroa.

 

 Kunnalla on peruspalveluiden valtionosuuslain 51 §:n perusteella oi­keus tehdä päätöksen johdosta oikaisuvaatimus val­tion­va­rain­mi­nis­te­riöl­le kolmen kuukauden kuluessa pää­tök­sen tiedoksisaannista. Valtionosuuslaskelma, verotulotasaus ja kotikuntakorvaukset on tar­kas­tet­tu käytettävissä olevin tiedoin, eikä niissä tai laskelmissa ole ha­vait­tu virheitä.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt hallinnonalansa val­tion­osuuk­sis­ta oman erillisen päätöksensä. Tämä päätös on tarkastettu käy­tet­­vis­sä olevin tiedoin, eikä niissä tai laskelmissa ole ha­vait­tu vir­hei­tä.  Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksestä voi­daan hakea oi­kai­sua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tie­dok­si­saan­nis­ta.

 

Kaupunginvaltuuston 12.12.2022 hyväksymässä talousarviossa valtionosuuksiin on budjetoitu 15 571 300 euroa vuodelle 2023. Yllä vahvistettujen päätösten mukaisesti Äänekosken kaupunki saa valtionosuuksia yhteensä 15 589 800 euroa. Kotikuntakorvaukset on budjetoitu opetus- ja kasvatustoimialalle ja niiden nettovaikutus maksatukseen on -130 663 euroa.

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 020 632 2072

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)     merkitsee valtionvarainministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset tietoonsa saatetuksi;

 

2)     päättää, ettei se hae oikaisua annettuihin päätöksiin; ja

 

3)     ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2023 talousarvion valtionosuuksiin lisätään 18 500 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

  - - - - -

 

KVALT 06.03.2023 § 6 

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus 

 

Valtuusto päättää, että vuoden 2023 talousarvion valtionosuuksiin lisätään 18 500 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -

 

KH 04.12.2023 § 465 

Valtionvarainministeriö on tehnyt päätöksen (22.11.2023) kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2023. Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti kunnille myönnetään lisää peruspalvelujen valtionosuutta 3,43 euroa asukasta kohden vuodelle 2023 valtion vuoden 2023 II lisätalousarvioon perustuen. Lisäys huomioidaan valtionosuuden lisäyksissä ja vähennyksissä. Päätös vaikuttaa kunnalle myönnettyyn kunnan peruspalvelujen valtionosuuden määrään. Äänekosken kaupungin peruspalveluiden valtionosuus ennen lisäystä on 13.486.800 euroa. Tämän päätöksen mukaisesti Äänekosken kaupungin peruspalvelujen valtionosuuteen tulee 62.800 euron lisäys. Muutoksen jälkeen peruspalvelujen valtionosuus on 13.549.600 euroa. Muutos huomioidaan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2023 joulukuun maksuerässä. Muutoksen jälkeen Äänekosken kaupungin valtionosuuksien yhteismäärä vuodelle 2023 on yhteensä 15.652.600 euroa. 

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen puh. 0400 115256 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)                      merkitsee valtionvarainministeriön päätöksen tietoonsa saatetuksi;

 

2)                      päättää, ettei se hae oikaisua annettuun päätökseen; ja

 

3)                      ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2023 talousarvion valtionosuuksiin lisätään 62.800 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

KVALT 11.12.2023 § 83 

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus 

 

Valtuusto päättää, että vuoden 2023 talousarvion valtionosuuksiin lisätään 62.800 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

KH 19.02.2024 § 36  

791/02.02.00/2022  

 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 29.12.2023 VN/34954/2022 ja VN/34954/2022-OKM-31 opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2023.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 50 §:n 2 ja 3 momentin ja 57 §:n 3 momentin sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 §:n 1 momentin nojalla tänään tarkistanut kunnille vuodelle 2023 myönnetyn valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille vuodelle 2023 myönnetyn rahoituksen vuoden 2023 taikka vuosien 2022 ja 2023 keskimääräisen oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoiman ammatillisen koulutuksen valtionosuutta ja rahoitusta ei tarkisteta tällä päätöksellä eikä myöskään tarkisteta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoiman esi- ja perusopetuksen valtionosuutta ja rahoitusta lukuun ottamatta perusopetuksen yhteydessä järjestetyn tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen valtionosuutta ja rahoitusta.

 

 Päätöksessä on lisäksi korjattu valtionosuuden tai rahoituksen määrää eräiden opetuksen tai koulutuksen järjestäjien tai ylläpitäjien osalta suostumukseen perustuen hallintolain (434/2003) 50 §:n nojalla.

 

 Tämä päätös korvaa opetus- ja kulttuuriministeriön tekemän päätöksen opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2023 liitteessä mainittujen kuntien, kuntayhtymien, rekisteröityjen yhteisöjen ja säätiöiden osalta.

 

 Päätöksen perusteella Äänekosken kaupungin vuoden 2023 valtionosuus vähenee 58.990 eurolla.

 

 Oikaisuvaatimusosoitus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaiseen päätökseen: Päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Oikaisuvaatimus osoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle ja se on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa Opetushallituksen kirjaamoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 0400 115 256

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)                      merkitsee opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen tietoonsa saatetuksi;

 

2)                      päättää, ettei se hae oikaisua annettuun päätökseen; ja

 

3)                      ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2023 talousarvion valtionosuuksia vähennetään 58.990 euroa.             

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa