Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

KESVA 07.05.2024 § 8 

 Vaalilain (714/1998) 14 §:n (361/2016) 1 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, saa kunnanhallitus tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen.

 

 Kuntalain (410/2015) 103 §:n 3 momentin mukaan läsnä oleviksi katsotaan myös toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.

 

 Kokouksen koollekutsumisesta voimassa ovat Äänekosken kaupungin hallintosäännön 125 §:n määräykset ja toimielimen näiden nojalla tekemä päätös.

 

 Jäsen, joka ei voi osallistua kokoukseen, on velvollinen ilmoittamaan poissaolostaan puheenjohtajalle tai sihteerille.

 

Puheenjohtajan ehdotus

 

 Puheenjohtaja toteaa, onko kokous lailisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa