Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vuoden 2024 europarlamenttivaalit / Vaalitoimitsijoiden määrääminen

 

KESVA 07.05.2024 § 15  

81/00.00.00.01/2024  

 Vaalilain (714/1998) 17 §:ssä (361/2016) säädetään vaalitoimitsijoista, jotka huolehtivat ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa ja myös kotiäänestyksestä.

 

Sanotun pykälän 3 momentin mukaan kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

 

Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta sanotun pykälän 2 momentin nojalla.

 

Edelleen sanotun pykälän 4 momentin mukaan ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei kuitenkaan sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Ei viranhaltijaesittelyä

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt:

 

 Onni Arve, Viivi Erkkilä, Aino Halttunen, Otto Halttunen, Maija Hirvanen, Ida Hänninen, Lara Hänninen, Maija Kainulainen, Suvi Kallioinen, Sari Kemppainen, Kati Kinnunen, Petra Kinnunen, Heidi Kolu, Rasmus Korte, Netta Kähärä, Pirkko-Liisa Lukkarinen, Maarit Lyyra-Heinonen, Viljami Myllyvirta, Eemeli Nieminen, Nooa Parkatti, Panu Parkatti, Aatu Penttinen, Onni Peura, Maiju Pohjaranta, Riitta Raitasuo-Lukkarinen, Paula Rantala, Marjo Rautiainen, Kalle Remonen, Tuula Ruuska, Milla Seppä, Tiina Sikanen, Juha Takala, Karoliina Tani, Henna Tarvainen, Hanna Tullila, Iida Yli-Mannila ja Juho Yli-Mannila.

 

Kokouksessa tehty päätösehdotus

 

 Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt:

 

 Onni Arve, Viivi Erkkilä, Aino Halttunen, Otto Halttunen, Maija

 Hirvanen, Ida Hänninen, Lara Hänninen, Maija Kainulainen, Suvi Kallioinen, Sari Kemppainen, Kati Kinnunen, Petra Kinnunen, Heidi Kolu, Rasmus Korte, Netta Kähärä, Pirkko-Liisa Lukkarinen, Maarit

 Lyyra-Heinonen, Viljami Myllyvirta, Eemeli Nieminen, Nooa Parkatti, Panu Parkatti, Aatu Penttinen, Onni Peura, Maiju Pohjaranta, Riitta Raitasuo-Lukkarinen, Paula Rantala, Marjo Rautiainen, Kalle

 Remonen, Tuula Ruuska, Milla Seppä, Tiina Sikanen, Hilla Sulkala, Juha Takala, Karoliina Tani, Henna Tarvainen, Hanna Tullila, Iida Yli-Mannila ja Juho Yli-Mannila.

 

Päätös Hyväksyttiin kokouksessa tehty ehdotus.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa