Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Tilinpäätös 2023

 

Tilinpäätös 2023

 

KH 25.03.2024 § 71  

199/02.02.02/2024  

 Tilinpäätössäännökset

 

 Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä so­veltuvin osin kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä. Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annet­tava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkas­tettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsitel­täväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

 Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kun­nanjohtaja tai pormestari.

 

 Tilinpäätöskokonaisuus

 

 Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisä­tiedot ilmoitetaan liitetiedoissa.

 

 Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

 Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kunta­konsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sel­laisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tu­loslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopää­töksistä.

 

 Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuk­sessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumises­ta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydes­tä talouden tasapainottamiseksi.

 

 Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikau­den tuloksen käsittelystä.

 

 Tilinpäätökseen kuuluvat myös tarkastuskertomus, tarkastuslauta­kunnan arviointikertomus ja henkilöstöraportti, jotka esitetään erillisi­nä asiakirjoina.

 

 Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodos­taa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä kon­sernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

 Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslas­kelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätök­seen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa anne­taan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

 Työ- ja elinkeinoministeriön kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut 13.10.2020 yleisohjeen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta. Lisäksi kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut konsernitilinpäätöstä koskevan yleisohjeen 31.5.2021.

 

 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

 

 Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuk­sessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpide­ohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi (Kuntalaki 115 §).

 

 Vuoden 2023 tilinpäätös huomioiden kumulatiivinen ylijäämä on 7.577.046,63 euroa eli 421 euroa/asukasta kohden.

 

 Tilikauden tulos

 

 Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille 1.1.2023, mikä näkyy isoina muutoksissa kuntien toiminnassa ja taloudessa.

 

 Toimintatuotot olivat vuoden 2023 tilinpäätöksessä 13,9 milj. euroa, ja ne vähenivät 6,6 milj. euroa (-32,2 %) vuodesta 2022. Toimintatuotoista myyntituotot vähenivät 0,9 milj. euroa (-30,9 %), maksutuotot vähenivät 6,9 milj. euroa (-79,5 %), tuet ja avustukset vähenivät 2,2 milj. euroa (-42,2 %) ja muut toimintatuotot kasvoivat 3,4 milj. euroa (90,6 %).

 

 Tilivuoden 2023 toimintakulut olivat 64,0 milj. euroa ja ne vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna 88,5 milj. euroa (-58,0 %). Toimintakuluista palvelujen ostot vähenivät 49,4 milj. euroa (-76,0 %), avustukset vähenivät 2,8 milj. euroa (-50,9 %) ja muut toimintakulut laskivat 1,4 milj. euroa (-27,1 %). Henkilöstökulut vähenivät puolestaan noin 31,2 milj. euroa (-47,3 %) ja aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin käytettiin 3,7 milj. euroa edellisvuotta vähemmän (-33,7 %).

 

 Tilinpäätöksessä tehtiin pakollinen varaus 370 000 euroa Suolahden Suojarinteen alueella sijaitsevan kylmillään olevan vanhan palvelukeskuksen purkamiseksi vuonna 2024. Tyhjillään olevasta palvelukeskuksesta on tehty erillinen riskiarviointi ja sen perusteella palvelukeskus tulisi purkaa viipymättä.

 

 Tilikauden 2023 toimintakate oli 50,0 milj. euroa (2022: 131,9 milj. eu­roa), joten se pieneni 81,9 milj. euroa edellisestä vuodesta.

 

 Kaupungin verotulot laskivat 33,5 milj. euroa (-42,2 %). Kunnallisveron kertymä oli 31,2 milj. euroa (-48,5 %) edellisvuotta heikompi. Yhteisöveron kertymä laski 2,9 milj. euroa (-30,2 %) ja kiinteistöveron kertymä oli 0,6 milj. euroa (10,8 %) edellisvuotta parempi. Valtionosuudet olivat 15,6 milj. euroa ja ne vähenivät 36,7 milj. euroa (-70,2 %) edellisvuodesta.

 

 Sote-uudistuksessa leikattiin kuntien verotuloja ja valtionosuuksia merkittävästi, minkä vuoksi verotuloja ja valtionosuuksia kertyi huomattavasti vuotta 2022 vähemmän eikä verorahoituksen muutos ole vertailukelpoinen vuoteen 2022 nähden.

 

 Kaupungin vuosikate oli 13,8 milj. euroa ja se parani edelliseen vuoteen verrattuna 13,6 milj. euroa. Vuosikate oli 149 prosenttia poistoista, kun luku edellisenä vuonna oli 3 %, joten kaupungin tulorahoitus oli riittävä investointien toteuttamiseen.

 

 Suunnitelman mukaiset poistot olivat noin 8,3 milj. euroa ja ne olivat 0,1 milj. euroa suuremmat kuin edellisenä vuonna. Lisäpoistoja tehtiin 0,9 milj. euroa. Vuonna 2022 ei tehty lisäpoistoja. Yhteensä poistojen määrä oli 9,2 milj. euroa.

 

 Tilikauden ylijäämä oli 4,6 milj. euroa, ja se oli alkuperäistä talousarviota noin 4,5 milj. euroa parempi ja vuodesta 2022 tulos parani 12,6 milj. euroa.

  

 Tase

 

 Kaupungin taseen loppusumma oli 170,7 milj. euroa ja se väheni 9,3 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna.

 

 Taseen vertailukelpoisuuteen vaikuttaa sote-uudistus, jonka seurauksena kunnista hyvinvointialueelle siirtyvät omaisuus- ja pääomaerät kirjattiin alkusaldojen muutoksina tilinavaukseen päiväykselle 1.1.2023. Tilinpäätöksessä 2022 kaupungin taseen loppusumma oli 180,0 milj. euroa. Pääomaeräsiirtojen tilikauden 2023 avaavan taseen loppusummaksi muodostui 175,2 milj. euroa.

 

  Kaupungin lainakanta vuoden 2023 tilinpäätöksessä oli 73,2 milj. eu­roa. Lainakanta väheni noin 0,1 milj. euroa edelliseen vuoteen ver­rattuna. Lainaa asukasta kohden on 4 070 (2022: 4 046) euroa. 

 

 Suhteellisen velkaantumisen tunnusluku 31.12.2023 oli 108,92 % ja vuonna 2022 suhdeluku oli 62,52 %, joten se heikkeni.

 

 Kaupungin kertynyt ylijäämä oli 7,6 miljoonaa euroa (2022: ylijäämä 3,0 milj. euroa) ja asukasta kohden laskettuna kertynyt ylijäämä oli 421 euroa/asukas (2022: ylijäämä 166 euroa/asukas).

 

 Rahoitus

 

 Investointien määrä vuonna 2023 oli 6,4 milj. euroa. Rahoitusosuuksia investointeihin saatiin noin 0,1 milj. euroa ja käyttöomaisuuden myyntituloja kertyi noin 0,2 milj. euroa.

  

 Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin 2,9 milj. euroa ja uutta pitkäaikaista lainaa ei otettu. Lyhytaikaisten lainojen määrä kasvoi 2,8 milj. euroa.

 

 Varsinaisen toiminnan ja investointien rahavirta oli 7,8 milj. euroa ja rahoitustoiminnan rahavirta oli -8,1 milj. euroa. Kaupungin rahavarat vähenivät täten 0,3 milj. euroa. Vuoden lopussa rahavarat olivat noin 2,0 milj. euroa.

 

 Konserni

 

 Konsernin vuosikate oli 19,9 milj. euroa (1 107 euroa/asukas), kun se vuonna 2022 oli 8,7 milj. euroa (480 euroa/asukas).

 

 Konsernin tilikauden ylijäämä oli 4,3 miljoonaa euroa (2022: 7,5 milj. euroa alijäämää).

 

 Konsernin lainakanta vuonna 2023 oli 135,9 milj. euroa (7 558 eu­roa/asukas) ja vuonna 2022 lainakanta oli 187,0 milj. euroa (10 320 euroa/asukas).

 

 Taseen loppusumma vuonna 2023 oli 264,7 milj. euroa, kun loppu­summa vuonna 2022 oli 334,0 milj. euroa. Taseessa on ylijäämää asukasta kohden vuoden 2023 jälkeen 741 euroa (2022 ylijäämää 679 euroa/asukas).

 

 Tuloksen käsittely

 

 Toimintakertomuksessa esitetään, että vuoden 2023 tilinpäätöksen ylijäämä 4.570.819,95 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille, jonka jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 7.577.046,63 euroa.

 

 Johdon vahvistusilmoitus

 

 Kansainvälisen ISA-standardin (210/580) mukaan johdon tulee an­taa lausunto tilintarkastajalle siitä, onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti; onko tilinpäätös laadittu tilin­päätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukai­sesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnas­ta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuis­ta; ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oi­keita; sekä onko kunnan sisäinen valvonta järjestetty asianmukai­sesti.

 

 Johdon vahvistusilmoitus on valmisteltu kaupunginhallituksen pu­heenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoitettavaksi. Vahvistusil­moitus toimitetaan tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle.

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 0400 115 256

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)     allekirjoittaa Äänekosken kaupungin vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi;

 

2)     saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi;

 

3)     esittää valtuustolle, että tilikauden 2023 ylijäämä  4.570.819,95 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille, jonka jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 7.577.046,63 euroa;

 

4)     valtuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoittamaan vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle ja talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia.

  

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa