RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maa-ainesluvat ja niiden valvonta vuonna 2023
YMPLTK 20.03.2024 § 3
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviin kuuluu toimia maa-aineslain (555/1981) 7 §:ssä ja 14 §:ssä tarkoitettuna lupa- ja valvontaviranomaisena. Maa-aineslupien valvonta tapahtuu valtakunnallisen NOTTO- järjestelmän kautta. NOTTO:on raportoidaan vuosittain otetun maa-aineksen määrä ja laatu. Lisäksi pohjavesialueilla sijaitsevilla ottoalueilla toiminnanharjoittajat ovat velvollisia ilmoittamaan NOTTO:on pohjaveden korkeus- ja laatutiedot.
Maa-ainesten ottoalueita tarkastetaan erillisillä tarkastuskäynneillä. Valvontakäynnille kutsutaan mukaan maa-ainesluvanhaltija ja tarvittaessa myös ELY-keskuksen edustaja. Mikäli maa-ainesluvanvaraisella kohteella on myös ympäristölupa, pyritään ympäristölupien valvonnat suorittamaan samalla kertaa.
Äänekoskella on ympäristönsuojeluviranomaisen valvonnan piiriin kuuluvia voimassa olevia maa-aineslupia 36 kappaletta ja yhteisluvallisia maa-aineksen ottolupia on kuusi eli yhteensä 42 kappaletta. Kuudella maa-aineksen ottopaikalla on lisäksi erikseen myönnetty ympäristölupa louhintaan ja murskaukseen (tilanne 31.12.2023). Vuonna 2023 maa-aineslupia myönnettiin 4 kappaletta, kyseessä oli luvan uusiminen tai vähäinen poikkeaminen.
Vuonna 2023 maa-aineslupien valvontaa suoritettiin kahdeksassa maa-ainesluvanvaraisessa kohteessa. Tarkastukset koskivat määräaikaistarkastuksia, jälkivalvontaa, kehotuksien noudattamista sekä ELY-keskuksen pyyntöön liittyviä tarkastuksia.
Valmistelija Ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen, puh. 0400 893 683 ja ympäristötarkastaja Anna Kervola, puh. 040 568 1470
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen, puh. 0400 893 683
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |