Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vuoden urheilija 2023

 

KULTLIIK 08.02.2024 § 5  

703/07.02.02/2023  

 Äänekosken kaupunki on vuodesta 1956 lähtien valinnut paikkakunnan Hyvin menestyneen urheilijan. Vuodesta 2020 lähtien tämä kategoria on nimetty Vuoden urheilijaksi. Kriteerinä on, että kyseinen urheilija on menestynyt Suomessa merkittävässä asemassa olevassa lajissa. Vuoden urheilijan katsotaan toimivan hyvän kilpaurheilijan esikuvana muille. Hän on äänekoskelainen ja edustaa äänekoskelaista urheiluseuraa. Vuoden urheilija -tittelin voi saada vain kerran.

Kulttuuri- ja liikuntatoimi pyysi urheiluseuroilta esitykset vuoden parhaista urheilijoista. Lisäksi kaikki kuntalaiset saivat ehdottaa Vuoden urheilijaa 2023 verkkosivulinkin kautta. Määräaikaan mennessä esityksiä tuli yhteensä neljä. Lautakunta voi tehdä päätöksen myös esitysten ulkopuolelta.

 

Valmistelija liikuntapalveluvastaava Jaana Kiiskinen, puh. 040 551 4016

 

Esittelijä vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

 

Päätösehdotus Valitaan Vuoden urheilijaksi 2023 Koiviston Kipinää edustava Anssi Mustonen. Kaudella 2023 hän voitti kolme SM-mitalia M19-sarjan juoksulajeissa. Kirkkain mitali tuli maastojuoksussa vaativalla 6 km:n radalla. 3000 m esteissä hän voitti SM-hopeaa ja kotiin on kauden aikana tuotu myös 5000 m SM-pronssimitali. Pohjoismaiden maaottelussa hän sijoittui 5000 metrillä viidenneksi ja esteissä kuudenneksi. Anssi on pitkään ollut ikäistensä kestävyysjuoksun kärkeä ja kaudella 2023 hän tekin tähän mennessä parhaat saavutuksensa.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Ilidio Monteiro Flores teki ehdotuksen, että vuoden urheilijaksi valitaan Tessa Toropainen.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan päätösehdotuksesta poikkeava ehdotus, jota ei kuitenkaan kannatettu, joten se raukeaa.

Puheenjohtaja totesi vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan päätösehdotuksen tulleen kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätökseksi.

- - - - -

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa