RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Lausunto Reinikantiestä | |
2 | Äänekosken kaupungin oppilaskuljetusopas hyväksytty kokouksessa 14.12.2023 (1) |
Oppilaskuljetusoppaan päivitys
OPEKAS 11.12.2024 § 57
Opetuslautakunta on hyväksynyt ensimmäisen Äänekosken kaupungin koulukuljetusoppaan vuonna 2011. Opasta on täydennetty vuosittain tarpeen mukaan. Oppaassa on määritelty oppilaskuljetusten järjestämisen keskeiset periaatteet kuten kuljetusetuuden matkarajat, tiestön vaarallisuus ja kultakin ikäluokalta vaadittava itsekuljettavan matkan pituus.
Opetustoimistoon on saapunut 13.11.2024 kaksi oppilaskuljetushakemusta, joissa oppilaskuljetuksen hakuperusteeksi esitetään Reinikantien vaarallisuus. Hakija on toimittanut hakemuksien liitteeksi poliisilta pyytämänsä lausunnon, jonka on laatinut alueella asuva ylikonstaapeli Jari Halttunen (liite). Sisä-Suomen poliisilaitos on puolestaan ilmoittanut Äänekosken kaupungille linjanneensa, ettei poliisilaitos anna lausuntoja kouluteiden vaarallisuudesta.
Reinikantie ei ole ollut aiemmin koulukuljetusoppaassa vaaralliseksi todettu tie, joten koulukuljetusetuuden myöntäminen vaatii tässä tapauksessa Reinikantien toteamisen vaaralliseksi koulukuljetusoppaan päivittämisen kautta.
Alueen turvallisuustilanteen ja koulukuljetusten tausta
Konginkankaalla valmistui kevään 2024 aikana uusi kevyenliikenteenväylä Konginkankaantielle. Aikaisemmin tämä tieosuus on luokiteltu Äänekosken oppilaskuljetusoppaassa vaaralliseksi esikoululaisille ja 1.-6. vuosiluokkien oppilaille. Opetus- ja kasvatuslautakunta on 14.12.2023 § 71 päätöksellään hyväksynyt Konginkankaantien vaarallisuusluokituksen poistamisen uuden kevyenliikenteen väylän valmistuttua.
Reinikantie sijaitsee ennen Konginkankaantietä etelästä tullessa Konginkankaalle, eikä sillä ole vaarallisuusluokitusta. Reinikantiellä asuvat oppilaat ovat aikaisemmin saaneet koulukuljetusetuuden Konginkankaantien vaarallisuuteen perustuen esi- ja alakoulun ajan. Kuluvalle ja seuraaville lukuvuosille Reinikantieltä on voinut saada kuljetusetuuden vain matkan pituuteen perustuen. Äänekosken oppilaskuljetusoppaassa on linjattu seuraavasti:
"Esikoululainen ja perusopetuksen 1-2 luokan oppilas on oikeutettu maksuttomaan oppilaskuljetukseen, kun oppilaan koulumatka lyhintä jalankuljettavaa reittiä kaupungin osoittamaan esikouluun tai lähikouluun on 3 km tai pidempi. Perusopetuksen 3-9 luokan oppilas on oikeutettu maksuttomaan oppilaskuljetukseen, kun oppilaan koulumatka lyhintä jalankuljettavaa reittiä kaupungin osoittamaan lähikouluun on 5km tai pidempi."
Reinikantien vaarallisuuden arviointi
Koulukuljetusoppaan mukaan koulumatkan liikenneturvallisuuden arvioinnissa käytetään Koululiitu-ohjelmaa ja tarvittaessa poliisin asiantuntemusta. Lisäksi kouluteiden vaarallisuutta käy tarpeen mukaisesti arvioimassa ja tarkistamassa myös kaupungin kuljetussuunnittelija.
Reinikantie on koululiitujärjestelmän arvion mukaan vihreä eli "ei pitäisi olla vaarallinen nuorimmillekaan koululaisille". Koululiitu on laskentamenetelmä, joka arvioi tiestön ja liikenteen ominaisuuksien perusteella indeksin (riskiluku) kuvaamaan tien vaarallisuutta. Järjestelmä pyrkii olemaan objektiivinen laskentamenetelmä, joka asettaa lapset tasavertaiseen asemaan muuntamalla heidän koulumatkansa vaarallisuuden matemaattiseen mitattavaan muotoon.
Ohjelman antama tulos perustuu riskilukuihin, jotka ohjelma laskee mm. tiestön ja liikenteen ominaisuuksien perusteella. Suositukset perustuvat asiantuntijahaastatteluun ja keskiarvoon kuntien käytännöistä, joita on pyöristetty hieman alaspäin. Riskiluvut perustuvat maanteiden osalta tierekisteristä saatavaan tietoon. Tierekisteriin ei ole mahdollista sisällyttää kaikkia paikallisia ongelmia, mm. sesonkiluonteista liikennettä tai poikkeuksellisen huonoja näkemäkohtia ei tierekisteritiedoista saada.
Turvallinen liikkuminen edellyttää valppautta. Koska liikenteessä on aina vaaroja, Koululiitu-ohjelman suosituksissa ei määritellä yhtään tieosaa turvalliseksi, vaan periaatteena on turvattomien tieosien osoittaminen. Koulukuljetustarpeen arvioinnissa tarvitaan ohjelman antaman tuloksen lisäksi edelleen paikallistuntemusta arvioitavasta tiestöstä ja nopeasti muuttuvista olosuhteista sekä tietoa koululaisten yksilöllisistä valmiuksista.
Koulukuljetushakemuksien liitteeksi toimitetussa ylikonstaapeli Jari Halttusen lausunnossa Reinikantien vaarallisuuden perusteena ovat muun muassa valaistus, tien kunnossapito, valtatie neljän rinnakkaistienä oleminen ja tien nopeusrajoituksen noudattamatta jättäminen.
Reinikantien on sivutie, joka on harvaa asuttua aluetta. Sivuteillä ei ole yleensäkään valaistusta. Samankaltaisia, valaisemattomia sivuteitä löytyy Äänekoskelta useita. Tien kunnossapidosta ja nopeusrajoituksen määrittämisestä vastaa Keski-Suomen ELY-Keskus. Pelastusviranomaiset puolestaan vastaavat tieliikenteen ohjaamisesta ja tiedottamisesta mahdollisissa onnettomuustilanteissa, joissa Reinikantietä käytetään valtatie neljän rinnakkaistienä. Kuljetussuunnittelija Tommi Maanselkä on käynyt tarkastamassa tien turvallisuutta eri vuodenaikoina, eikä ole todennut sitä hakemuksen liitteenä toimitetun lausunnon perusteilla vaaralliseksi.
Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, puh. 040 514 8102
Kuljetussuunnittelija Tommi Maanselkä, puh. 040 835 4720
Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen
Päätösehdotus Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää, että lautakunnan 14.12.2023 § 71 tekemällä päätöksellä hyväksyttyä oppilaskuljetusopasta ei muuteta.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Timo Pulli ilmoitti olevansa esteellinen (yleislausekejäävi; hakijan läheinen) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan toimi opetus- ja kasvatuslautakunnan varapuheenjohtaja Marja Kolari.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |