Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Työllisyysaluelautakunta
Esityslista 03.03.2026/Asianro 3


Liitteet
Numero Otsikko
1 Liite 1Sopimuspohja nuorten työllistymissetelin myöntämisestä
(pdf 260.52 kb)

Kokousasian teksti

 

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta työvoimaviranomaiselle työttömien
nuorten työllistämiseen liittyvän toimivallan siirrosta

 

TYÖALLTK 03.03.2026    

10/02.04.02/2026  

 

 Tausta

 

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta päätti kokouksessa 14.1.2026 § 4 hakea valtionavustusta työvoimaviranomaiselle työttömien nuorten työllistämiseen annetun valtioneuvoston asetuksen (TEM/2025/161) mukaisesti. Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle myönnettiin 9.2.2026 valtionavusta työttömien nuorten työllistymiseen vuosille 2026-2027 yhteensä 332 239 euroa.

 

Toimivallan siirto viranhaltijalle

 

Tuen myöntämisestä työnantajalle tulee tehdä kuntalain §91.1  ja §91.2 mukaan toimivaltaisen viranomaisen tekemä hallintopäätös. Tämän lisäksi valtionneuvoston asetuksessa (TEM/2025/161) edellytetään sopimuksen tekemistä työnantajan kanssa. Työllisyysaluelautakunta toimii työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa (380/2023) ja muussa lainsäädännössä tarkoitettuna työvoimaviranomaisena, huolehtii työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetuista viranomaistehtävistä ja käyttää yhteistoiminta-alueen päätösvaltaa. Työllisyysaluelautakunta voi edelleen delegoida päätösvaltaa alaisilleen viranhaltijoille.

 

Valmistelija Vs. työllisyyspalvelupäällikkö Inka Nuutinen, puh. 040 524 1767 

 Vs. työllisyysaluejohtaja Riikka Hytönen, puh 040 194 6100

 

Esittelijä Vs. työllisyysaluejohtaja Riikka Hytönen, puh 040 194 6100

 

Päätösehdotus

 

Työllisyysaluelautakunta päättää:

 

  1. valtuuttaa työllisyysaluejohtajan ja työllisyyspalvelupäälliköt myöntämään nuorten työllistymistä edistävän rekrytointituen/työllistymissetelin työnantajalle valtioneuvoston asetuksen suureisena (TEM/2025/161);
  2. hyväksyä tukea hakevan yrityksen ja työvoimaviranomaisen välisen sopimuspohjan ja valtuuttaa työllisyysaluejohtajan tekemään sopimuspohjaan teknisiä ja ulkoasullisia muutoksia;
  3. valtuuttaa työllisyysaluejohtajan ja työllisyyspalvelupäälliköt hakemaan avustuksen maksatuksen KEHA-keskukselta ja
  4. toimeenpanna kohdat 1-3 heti muutoksenhausta huolimatta. 

Päätös