Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 55


Liitteet
Numero Otsikko
4 Liite 1Arviointikertomus vuodelta 2025
(pdf 15.26 mb)

Kokousasian teksti

 

Arviointikertomus vuodelta 2025

 

TARKLTK 29.05.2026 § 44 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioi-da, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet sekä onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

 Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2025 arviointikertomuksen tilinpäätöksen, viranhaltija- ja luottamushenkilökuulemisten, ennakkokyselyjen, henkilöstötilinpäätöksen, hyvinvointikertomuksen, konserniyhteisöjen arviointien sekä muun arviointiaineiston perusteella.

 

 Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta toteaa, että kaupungin palvelut ovat kokonaisuutena toimineet pääosin hyvin ja useilla toimialoilla on saavutettu merkittäviä tuloksia. Samalla lautakunta kiinnittää huomiota kaupungin talouden heikkenemiseen, väestökehityksen tuomiin haasteisiin, henkilöstön kuormituksen kasvuun sekä elinvoiman vahvistamisen tarpeeseen.

 

 Arvioinnissa korostuvat erityisesti seuraavat havainnot:

  • kaupungin talouden tasapainottamisen ja investointien priorisoinnin tarve
  • strategian toimeenpanon ja vaikuttavuuden mittaamisen kehittäminen
  • tiedolla johtamisen sekä vertailutiedon hyödyntämisen vahvistaminen
  • henkilöstön työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukeminen
  • nuorten hyvinvoinnin, osallisuuden ja pitovoiman vahvistaminen
  • työllisyysalueen toiminnan vaikuttavuuden seuranta
  • riskienhallinnan, varautumisen sekä tietoturvan edelleen kehittäminen.

 

 Arviointikertomukseen on sisällytetty tarkastuslautakunnan havainnot, suositukset sekä kaupunginhallitukselle osoitetut kysymykset. Lisäksi kertomuksessa on tarkasteltu vuoden 2024 arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen ja suositusten toteutumista.

 

 Arviointikertomuksen tavoitteena on tukea kaupungin strategista johtamista, päätöksentekoa ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä tuoda valtuustolle riippumaton arvio tavoitteiden toteutumisesta.

 

Puheenjohtajan päätösehdotus 

 

Tarkastuslautakunta:

 

1)

laatii arviointikertomuksen ja allekirjoittaa sen;

 

2)

hyväksyy arviointikertomuksen ja esittää sen valtuuston käsiteltäväksi; ja

 

3)

esittää, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kaupunginhallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä vuoden 2026 loppuun mennessä valtuuston kokouksessa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

  - - - - -

 

KVALT 08.06.2026 § 55  

511/00.03.01/2025  

 

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus 

 

Valtuusto:

 

1)

käsittelee arviointikertomuksen; ja

 

2)

pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kaupunginhallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä vuoden 2026 loppuun mennessä valtuuston kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -