Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Mämmensalmi IV asemakaava / keskeyttäminen

 

KH 15.01.2024 § 7  

9/10.02.03/2024  

 Mämmensalmi IV asemakaava on käynnistetty kaavoituskatsauksen 2009 käsittelyn yhteydessä kaupunginhallituksessa 23.11.2009 ja siitä on tiedotettu vuoden 2009 kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. Kaavahanketta kuvaava osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville kaupungin kotisivuille. Suunnittelualueena on määritelty Mämmensalmen niemen asemakaavoittamaton alue Äänekosken taajaman pohjoispuolella, n. 3,5 km etäisyydellä keskustasta. Alue on rakentamatonta metsää, joka toimii osaltaan kaupunkilaisten lähivirkistysalueena. Asemakaavan tavoitteena oli osoittaa alueelle Äänekoski 2030 osayleiskaavan mukaisesti uutta pientalovaltaista aluetta sekä lähivirkistysaluetta.

 

 Mämmensalmi IV asemakaavahanke ei ole edennyt näiden 14 vuoden aikana, eikä hanketta ole tarkoituksenmukaista pitää mukana kaavoitusohjelmassa pidempään. Kaupungin maankäyttöpalveluissa on tavoitteena sisällyttää kaavoitusohjelmaan hankkeita, joita lähivuosina on tarkoitus määrätietoisesti laatia. Tässä vaiheessa Mämmensalmi IV asemakaavoitus on hyvä keskeyttää. Alueen kaavallinen tarkastelu tulee toteutettavaksi myöhemmin erikseen tehtävällä päätöksellä hankkeen käynnistämiseksi, kun se nähdään tarpeelliseksi.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, puh. 040 717 7479

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää keskeyttää Mämmensalmi IV asemakaavan laatimisen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa