Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Korttelin 407 osan asemakaavan muutos / keskeyttäminen

 

KH 15.01.2024 § 6  

8/10.02.03/2024  

 Korttelin 407 osan asemakaavan muutoksen laatiminen on käynnistetty kaupunginhallituksen päätöksellä 4.6.2012 § 165. Kaavamuutoksen tavoitteena on ollut vuonna 1999 voimaan tulleen asemakaavan päivittäminen. Korttelin 407 yritystonteilla on voimassa kaavamerkintä KTY-1, jonka määräys; Liike- ja toimistorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue. Tontit tulee aidata pääasiassa istutuksin. Korttelin 407 alueelle asetettiin erillisellä kaupunginhallituksen päätöksellä (4.6.2012 § 166) rakennuskielto kahdeksi vuodeksi kaavan laatimisen ajaksi. Kaavahanketta kuvaavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ei ole laadittu eikä siten asetettu nähtäville. Hanke ei ole edennyt kaupunginhallituksen käynnistämispykälän käsittelyn jälkeen.

 

 Kaupungin maankäyttöpalveluissa on tavoitteena sisällyttää kaavoitusohjelmaan hankkeita, joita lähivuosina on tarkoitus laatia. Korttelin 407 osan asemakaavahanke ei ole edennyt alkuperäisen tavoitteen mukaisesti, eikä hanketta ole tarkoituksenmukaista pitää mukana kaavoitusohjelmassa pidempään. Tässä vaiheessa korttelin 407 osan asemakaavan muutoksen laatiminen on hyvä keskeyttää. Korttelissa on sekä yksityistä, että kaupungin maanomistusta.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, puh. 040 717 7479

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää keskeyttää korttelin 407 osan asemakaavan muutoksen laatimisen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa